Keskiviikkona Jokelassa jaoimme Imperiumit ja aloitimme heti niiden lukemisen. Yhteensä kirjoja tilattiin 24, joiden lisäksi keskuudessamme oli pari kirjaa jo entuudestaan. Toivottavasti kaikki selviävät kirjasta kesän aikana! Lukeminen oli kirjan selailua ja keskustelua vaikeista ja keskeisistä käsitteistä. Osa termeistä kohosi käydystä keskustelusta ja niinpä päädyimme melko pitkiin ja osittain turhauttaviin määrittelykeskusteluihin.
Tässä seuraavat hajanaiset muistiinpanoni käsitteistä ja luultavasti pitävät sisällään enemmän omaa tulkintaani kuin keskiviikon keskustelua. Suosittelenkin tutustumaan Uuden työn sanakirjaan, joka tarjoaa selvästi täsmällisempiä määritelmiä kuin tämä kirjoitus. Korjatkaa, kun olen pahasti metsässä!
Väki.
Pääsimme jälleen puhumaan väen käsitteestä. Määrittelimme sen ensinnäkin ihmisten massaksi, moneudeksi. Väen määritelmässä ei ole keskeistä yhteisten piirteiden korostaminen ja siten muiden rajaaminen ulkopuolelle, vaan kaikkia yhdistävien erojen huomaaminen. Esimerkiksi kansan käsitteessä keskeistä on pienen joukon yhteisten symbolien tunnistaminen (kieli, ihonväri, historia…) ja siten kaikkien muiden rajaaminen (ekskluusio) ulkopuolelle.
Toiseksi väki toimii Imperiumin toiminnan perustana. Sama väki (moneus, multitudo) on tuotanto- ja kulutuskoneisto, joka pitää kapitalistisen talouden rattaat liikkeessä. Imperiumia (jonka määritelmää tässä ei ole 
) ei ole ilman väkeä, hallittavia ihmismassoja, mutta väki voi toimia myös itsenäisesti.
Kolmanneksi puhuimme siitä kuinka Väki poliittisena itsenäisenä toimijana on lopulta pelkkä mahdollisuus – aktualisoitumatonta potentiaalia. Väen itsenäinen toiminta on mahdollisuus, joka ei ole (vielä) toteutunut, vaan on aina ollut alistettua ulkoiselle ideologialle – sanotaan, kapitalismille tai Imperiumille.
Hardtin ja Negrin teesin mukaan väen poliittinen aktivoituminen perustuu kommunikaatioteknologioiden kehitykselle. Siten kyse on Marxin ennustaman Yleisen ymmärryksen (General Intellect) toteutumisesta. Toisaalta taustalla on myös ihmisten liikkeitä sekä etelässä että pohjoisessa: etelässä pakolaismassoina, pohjoisessa uusina nomadeina, paikkaansa vaihtavina ihmisryhminä.
Syntyi myös kaksi kriittistä näkökulmaa, joihin on syytä palata lukemisen mittaan. Ensinnäkin kirjan saama kritiikki sen länsi-keskeisyydestä. Ihmiskunnan enemmistö ei jaa kirjoittajien kokemusta kommunikaatioteknologian kehityksestä, vaikka se onkin muuttanut koko maapallon väen elämän. Toiseksi on syytä pohtia mikä on vapaan väen muodostama vasta-Imperiumi. Lopulta valta on läsnä kaikessa ihmistoiminnassa, eikä epätasa-arvolta voida välttyä myöskään väen valtakunnassa. Kysymys on kuitenkin aiheesta, johon myöskään kirjan kirjoittajat eivät ole halunneet puuttua liikaa.
Tuotanto.
Väestä puhuttaessa ei voi välttää tuotannon käsitettä. Kirjassa kyse ei suinkaan ole pelkästään jonkin tuotteen (polkupyörän satula, soijamakkara, sanomalehti) valmistamisesta, vaan kaikesta luovuutta sisältävästä toiminnasta. Siksi tämän blogin kirjoittaminen, keskiviikkoinen keskustelu ja vaikkapa taimien idättäminen kesää varten on tuotantoa.
Saimme kai aikaiseksi hataran yksimielisyyden, että tuotanto on tuotantoa vain ollessaan sosiaalista. Eli pöytälaatikossasi kolme vuotta pölyttyneet runot eivät ole tuotantoa, koska kukaan ei ole niitä lukenut.
Imperiumissa olennaista on, että kaikki tuotanto pyritään mittaamaan rahan avulla ja tuomaan taloudellisen tuotannon piiriin.
Immanenssi/trassendenssi.
Seuraa mutkaton siirtymä kirjassa usein viljeltävään käsitepariin immanenssi-transsendenssi. Etenkin immanenssi on tärkeä termi väen toiminnan ymmärtämisessä.
Yksinkertaistaen kyse on vallasta, sen ilmenemisestä ja perustelusta. Transsendentti valta on kätkettyä ja hierarkkista. Esimerkiksi käyköön keskiaika, jolloin kuninkaan vallan perustana oli jumalalta saatu valta maa-alaan ja kaikkien sillä oli toteltava häntä tai…
Kääntäen immanentti valta on hierarkkiatonta, eikä sillä ole suurta perustelua. Valta muodostuu tapahtuman hetkellä ja tapahtuman ehdoilla.
Kuriyhteiskunta ja kontrolliyhteiskunta / Fordismi ja postfordismi.
Transsendentin vallan esimerkkinä toimii kuriyhteiskunta ja sen mukanaan tuoma fordistinen tuotanto. Taloudellinen tuotanto tapahtuu tiukasti lokeroituna neljän seinän sisällä tehtaissa ja toimistoissa kahdeksasta neljään. Työläisten ajankäyttö ja liikkeet ovat tiukan tarkkailun kohteina, heitä kannustetaan kahvitauoilla ja ylityökorvauksilla.
Viimeiset neljä vuosikymmentä ovat kuitenkin olleet siirtymää joustavamman tuotannon piiriin, kun kuriyhteiskunta on vaihtunut kontrolliyhteiskuntaan ja fordistisen tuotannon tilalle on tullut postfordistinen tuotanto. Tuotanto ei ole nykyisin pelkkää tiukasti rajattua hyödykkeiden valmistamista, vaan tiedon, elämysten ja affektien tuotantoa, joka on entistä vähemmän sidottu paikkaan. Vielä vähemmän se on riippuvaista ajasta, kun taloudellista tuotantoa voi tehdä milloin vain.
Kontrolliyhteiskunnan kontrollia eivät ole kellokortit ja vuosilomat. Tilalla ovat CV:t ja elinikäiset oppimiset, jotka pitävät työläiset kiinni taloudellisessa tuotannossa.
Biopolitiikka.
Biopolitiikka on Foucault’n käsite, joka kummittelee myös kuri- ja kontrolliyhteiskuntien taustalla. Kyse on työvoiman tuottamisesta/uusintamisesta, eli niistä tavoista, joilla valtio pitää yllä tervettä ja ahkeraa työvoimaa taloudellisen tuotannon tarpeisiin. Näitä ovat vaikka terveydenhuolto, vanhempainvapaat ja tulopoliittiset sopimukset. Oikeastaan koko ajatus hyvinvointivaltiosta perustuu biopolitiikan idealle.
Suomennettuna puhua vaikkapa elämän politiikasta, sillä kyse on tavoista, joilla ihmisiä (kansalaisia, väkeä) ohjataan haluttuun suuntaan, eli taloudellisen tuotannon pieneen piiriin. Jokaisen kontrolliyhteiskunnan asukkaan päähän on iskostettu hymyilevä kuva täydellisestä elämästä, jota kohti jokaisen valinnan olisi syytä johtaa. Ihanne on biopoliittinen normaali, vaikka voikin kuulostaa lähinnä karikatyyrilta.
Spektaakkeli.
Spektaakkeli ei ole Imperiumista puhuttaessa lainkaan turha käsite. Etenkin spektaakkelilla viitataan julkisen tilan räjähdysmäiseen kasvuun.
Teknologian kehittymisen ansiosta lähes kaikki voi olla julkista. Joissain tapauksissa (tosi-TV, poliitikkojen tekstiviestit jne.) tämä tarkoittaa automaattisesti, että julkisuus ja esiintyminen tunkeutuu kaikkialle.
Hieman lievempi versio spektaakkelin tärkeästä roolista on tiedon viihteellistyminen. Kaikki uutiset elävät nyky-yhteiskunnassa viihdearvonsa kautta. Siksi huomiota saavat väkivalta ja seksi. Toisaalta politiikkakin on yhtä sirkusta, kun huomiotalous on muuttanut arvoja.
Työn muutos (uusi työ).
Tätä teemaa sopii pohtia vaikka kommenttiketjussa. 
. Sopiva yhdistelmä postfordismia ja spektaakkelia, niin soppa on valmista.
Uusi työ spektaakkeleineen näkyy muun muassa McDonald’sin valmiiksi siivutetuissa omenoissa (joilla on 100-kertainen hinta kaupan omenoihin, mutta siirrettynä pikaruokapaikan tiskille spektaakkeli muokkaa niistä houkuttelevan tuotteen) tai verkkarikaupassa (jossa Nicen merkki oikeuttaa pyytämään housuista kaksikertaisen hinnan).
Se on paljon muutakin, toki.
Konstruktionismi.
Lopuksi vielä tieteenfilosofisesta pohdinnasta. Erehdyin viittaamaan Imperiumin sivulla 62 muotoiltuun teoksen tutkimuskysymykseen, joka on dekonstruoida (purkaa) nykyisen yhteiskunnan tuhoisat toimintatavat ja konstruoida (rakentaa) tilalle uusia ei-niin-tuhoisia.
Viittasin kuitenkin väärään termiin, jälkistrukturalismiin, jota kirja myöskin edustaa. Tästä näkökulmasta kyse on kriittisestä suhtautumisesta valtarakenteisiin, kuten sotilaallisiin, taloudellisiin ynnä muihin liittoumiin.
Keskeistä kirjassa on kuitenkin juuri ihmisten kielessä, ajattelussa ja toiminnassa tapahtuvien tuhoisien elementtien paljastaminen, dekonstruktio.
Huhhuh! Toivottavasti tässä on ollut jokin punainen lanka. 
Käsitteistä puhuminen tuskin loppuu tähän tapaamiseen. Imperiumi toimii mielestäni ennen kaikkea johdattelijana kriittiseen diskurssiin yhteiskunnan muutoksesta, uusliberalistisesta taloudesta ja väen vastarinnasta. Siksi käsitteiden puiminen ja selittäminen yhdessä on äärimmäisen tärkeää.
