Michael Hardt Malmössä Euroopan Sosiaalifoorumissa

Olin Euroopan Sosiaalifoorumissa kuuntelemassa Michael Hardtia. Myös Tony Negrin piti olla paikalla, mutta valitettavasti tämä oli sairastunut. Hardt puhui todella selkeästi ja helposti ymmärrettävästi, amerikkalais proffille tyypilliseen tapaan. Tilaisuus oli oikeastaan Hardtin ja Negrin uuden kirjan “Commonwealthin” promoamista.

Hardtin ja ilmeisesti myös commonwealthin teesit olivat aika lähellä “Vasemmisto etsii työtä” kirjan ajatuksia tuotannon muutoksesta. Teollisen tuotannon arvokkaimpana kapitalistisen kasautumisen lähteenä on korvaamassa tai jo korvannut biopolittiinen tuotanto. Biopoliittiselle tuotannolle on tyypillistä työn feminisoituminen, jolloin työ leviää koko elämän aikatilaan ja valmiit tuotteet ovat usein immateriaalisia. Hardt halusi kuitenkin tehdä eron immateriaaliseen tuotantoon sillä itse tuotantoprosessi tai työ on hänen mukaansa usein hyvinkin materiaalisia, vaikka ns. tavara olisikin vaikka tarjoilijan hymy tai johonkin asuinalueseen liitetty arvostus.

Biopoliittisen tuotannon nouseminen arvokkaimmaksi tuotannoksi ei hardtin mukaan kuitenkaan tarkoita sitä että, muut tuotantotavat loppuisivat tai että, kaikki selvärajainen työ loppuisi. Teollisen tuotannonkin ollessa kapitalistisen kasautumisen keskiössä oli monen muunkinlaista työtä kuin tehdastyötä. Esimerkiksi maataloustuotanto oli edelleen epäteollista ja naisten tekemä työ kodeissa ja kotien ulkopuolella  jo Hardtin mainitsemaa biopoliittista tuotantoa.

Teollisen tuotannon asema oli niin merkittävä että koko yhteiskunta järjestettiin sen toimintatapojen mukaisesti ja kaikki muu tuotanto pyrittiin teollistamaan, mikä ainakin maatalouden kohdalla onnistuikin melko hyvin. Myös kamppaillessa pääomaa vastaan oli teollinen työ keskiössä, mistä kertoo teollisten ammattiliittojen merkittävyys. Tehdas ja työaika myös tarjosi tilan kamppailuille.

Hardtin teesin mukaan Biopoliittisen tuotannon, joka on luonteelta kollektiivista (mihin viitataan kirjan nimessä olevalla common sanalla) ollessa tärkein tuotannon muoto korvaa tehtaan metropoli. Metropoli on uusi tuotannon tila ja samalla vastarinnan tila.

Hardtin kansalaisliikkeisiin tai sosiaalifoorumiin liittyvä teesi oli että, tähän asti on ollut kaksi liikehdinnän sykliä ja nyt on kolmas aluillaan. Ensimmäinen sykli oli globalisaationvastaisen liikehdinnän sykli, joka antoi 9/11 jälkeen tilaa sodanvastaiselle syklille. Kolmanneksi aluillaan olevaksi syksyksi Hardt arvaili työn ja tuotannon muutokseen liittyvää kamppailua, josta myös ammattiliitoille lankeaa aiempia syklejä suurempi vastuu.

Tässä lyhyesti, mitä minulle jäi ilman muistiinpanoja luennosta päällimmäiseksi mieleen.

1.2 Biopoliittinen tuotanto

Kuriyhteiskunta, kontrolliyhteiskunta ja biovalta

Biopolitiikassa ja biovallassa on kyse siitä, kuinka ulkoisen hallinnan tekniikat käännetään itsen hallinnan tekniikoiksi, kuinka tiettyyn sisältöön sidottu pakko irrottautuu sisällöstään ja kirjautuu suoraan subjektiviteettiin sen muodostamista ohjaavana normina. (1)

Gilles Deleuzen Foucault-luennan mukaan Foucaultin tuotannon keskeinen teema on käänteentekevä yhteiskunnallisten muotojen siirtymä kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan.

Kuriyhteiskunnassa yhteiskunnallinen valta toteutuu erilaisten käskyjen ja niitä toteuttavien kurinpitoinstituutioiden kautta. Tyypillisiä kurinpitoinstituutioita ovat esimerkiksi vankila, tehdas, sairaala tai koulu. Kuria pidetään yllä luomalla ajattelulle ja toiminnalle rakenteellisia rajoja ja rankaisemalla poikkeavasta käyttäytymisestä. Foucault jäljittää kuriyhteiskunnan synnyn Ancien régimen (“vanha hallitustapa”) eli Ranskan vallankumousta edeltäneeseen aristokraattiseen valtiomuotoon.

Kontrolliyhteiskunnassa vallan mekanismit leviävät rajatuista valtiollisista instituutiosta yhä lähemmäs ihmistä itseään, aivoja ja ruumista. Vallankäytön välineitä ovat esimerkiksi viestintäjärjestelmät ja sosiaalihuollon käytännöt. Toisin kuin kuriyhteiskunnassa, kontrolli on joustavaa ja organisaatioiden rajat ylittävää. Kontrolliyhteiskunnan keskeinen vallan muoto on biovalta – yhteiskunnallinen valta, joka sääntelee elämää sisältä käsin. Itse elämästä tulee vallan kohde, ja vallan ylin tehtävä on elämän läpikotainen haltuunotto.

Kuriyhteiskunnassa yksilöt sidottiin tiukasti rajattuihin instituutioihin. Koska instituutiot eivät kuitenkaan hallineet yksilön elämää kokonaisuudessaan, vallan ja vastarinnan suhde säilyi staattisena. Kontrolliyhteiskunnassa vastarinta ei ole enää marginaalista vaan aktiivista ja yhteiskunnallisten verkostojen kautta toimivaa. Kontrolliyhteiskunnan paradoksi on siinä, että kun valta kietoo sisänsä yhteiskunnallisen elämän jokaisen ainesosan, samaan aikaan syntyy uusi “maksimaalisen pluraalisuuden ja vastustamattoman singulaarisuuden miljöö”, jota Hardt ja Negri kutsuvat (Deleuzea ja Guattaria seuraten) tapahtuman miljööksi.

Biopoliittinen tuotanto, elämän tuotanto

Foucault painotti, että yhteiskunta ei kontrolloi yksilöitä pelkästään tietoisuuden ja ideologian välityksellä vaan myös ruumiillisesti. Hänen mukaansa kapitalistiselle yhteiskunnalle kaikkein tärkeintä on biopolitiikka – se, mikä on biologista, somaattista ja fyysistä. Hardtin ja Negrin mukaan Foucault jättää kuitenkin huomiotta biopoliittisen järjestelmän dynamiikan ja sen liikkeiden luovan ajallisuuden.

Deleuzen ja Guattarin analyysi taas kiinnittää huomion sosiaalisen uusintamisen substanssiin. He näkevät yhteiskunnan tuottavana koneena: “Yhteiskunnallisten koneiden jatkuva toiminta tuottaa maailman yhdessä niiden subjektien ja objektien kanssa, joista se koostuu.” Hardtin ja Negrin mukaan Deleuze ja Guattari eivät kuitenkaan pysty ilmaisemaan sosiaalisen uudistamisen (mm. luova tuotanto, arvot, tavat) ja biovallan suhdetta riittävällä tavalla.

Italialaisten marxistien analyysissa tuotantovoimien uutta biopoliittista ulottuvuutta kutsutaan mm. massaälyksi, immateriaaliseksi työksi ja yleiseksi älyksi. Tutkimus on perustunut kahteen toisiinsa kiinnittyvään projektiin.

1. Tehdastyöläiset korvautuvat yhä laajemmassa määrin älyllisellä, immateriaalisella ja viestinnällisellä työvoimalla. On kehitettävä uusi poliittinen arvoteoria, joka tulkitsee uudistuneen työn luonteen riiston mekanismin (ja siten kapinan mahdollisuuden) ytimeksi.
2. Immateriaalisen työn riisto aktivoi kriittiset ainekset, jotka kehittävät tottelemattomuuden ja kapinan potentiaalia kaikenlaisessa työssä. On kehitettävä uusi subjektiivisuuden teoria, joka perustuu tietoon, viestintään ja kieleen.

Hardt ja Negri ottavat oman analyysinsä kohteiksi kolme aineettoman työn olennaista puolta:

1. Tietoverkkoihin nivotun teollisen tuotannon viestinnällinen työ,
2. symbolianalyysin ja ongelmanratkaisun vuorovaikutustyö ja
3. tunteita ja tuntemuksia tuottava ja manipuloiva työ.

Hardtin ja Negrin mukaan italialaisten kirjoittajien analyysien vakavimpia puutteita on ollut taipumus tarkastella uusia työtapoja pelkästään älylliseltä ja aineettomalta kannalta, vaikka ruumiiden tuottavuus ja tunteiden arvo ovat heidän mukaansa “ehdottoman keskeisiä”. Tuntemuksia tuottava ja manipuloiva työ, on heidän mukaansa äärimmäisen tärkeä aineisosa biopoliittisen tuotannon verkoistoissa.

Suuryhtiöt ja viestintä

Ylikansalliset suuryhtiöt muodostavat biopoliittista maailmaa yhdistävän perusverkoston. Tämä rahavirtoja ohjaava verkosto vaikuttaa ratkaisevasti maailman uuteen biopoliittiseen rakenteeseen, jonka perusta on raha. Kun todetaan, että tuotanto ja uusintaminen on puettu rahan kuosiin, suuryhtiöt eivät tuota pelkästään kulutushyödykkeitä vaan myös subjektiivisuuksia: suuryhtiöiden biopoliittinen valta tuottaa meidät kuluttajina. Keskeinen rooli muutoksessa on myös viestinnällä. Modernisuuden valtateoriat näkivät viestinnän transsendenttina, tuotannollisten ja yhteiskunnalliseten suhteiden ulkopuolisena tekijänä. Biopoliittisessa tuotannossa viestinnästä muodostuu keskeinen tuotantoa organisoiva, tuotannon sisäinen tekijä.

Jürgen Habermasin kommunikaatioteoriassa viestintää pidettiin vielä jossain määrin globalisaatiosta ja biopoliittisesta vallasta erillisenä tekijänä. Enää viestinnällistä tuotantoa ja Imperiumin legitimaatiota ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan. Kun valta ja viestintä ovat yhtä, kaikki ristiriitainen tehdään vaarattomaksi ja tasapäistetään merkityksettömäksi. Nimenomaan tämä kielellinen “totuuden tuotanto” ja itsensä todentava kieli muodostavat imperiaalisen oikeuden toimivuuden, pätevyyden ja oikeutuksen.

Interventio

Imperiumin legitimointi edellyttää uudenlaisia oikeutetun voimankäytön ilmaisuja ja muotoja. Uuden vallan oikeutus perustuu ennenkaikkea sen tehokkuuteen. Tällä ei ole mitään tekemistä vanhan kansainvälisen järjestyksen kanssa, vaan nyt tukahdutustoimet kohdistuvat koko yhteiskunnan biopoliittiseen rakenteeseen.

Intervention rakenteellisia menetelmiä ovat mm. edellä käsitellyt kielelliset ja finanssipoliittiset keinot. Voimakeinojen arsenaali on laaja, eikä sotilaallinen väliintulo ole yleensä ensimmäisenä listalla. Sen sijaan väliintulot aloitetaan moraalisilla interventioilla. Hardtin ja Negrin mukaan Amnestyn ja Oxfamin kaltaiset kansalaisjärjestöt on integroitu “globaalin konstitutionalismin” viitekehykseen. Nämä “Imperiumin kerjäläisveljestöt” ovat täysin vaipuneet Imperiumin konstituution biopoliittiseen kontekstiin ja ennakoivat sen rauhoittavan väliintulon mahtia. Moraalinen interventio on kuitenkin useasti vain sotilaallisen intervention esinäytös. Lopulta Imperiumin sotilaallisia poliisitoimia toteuttaa esimerkiksi Yhdysvallat pakotettuine liittolaisineen ja sen kohteena ovat esimerkiksi “terroristit”, tai millä nimellä Imperiumin vihollista kulloinkin kutsutaankaan.

Hardt ja Negri toteavat, että uudessa maailmanjärjestyksessä kansainvälisen oikeuden logiikka on kääntynyt päälaelleen: armeijat ja poliisivoimat menevät edellä, ja tuomioistuimet mukautuvat tilanteeseen. “Imperiaalista järjestystä” aktiivisesti tukevat olettavat, että jonain päivänä tuomioistuimet ottavat jälleen itselleen johtoaseman oikeudellisen periaatteiden määrittelyssä. Lopulta on luotava uudenlainen oikeuslaitos, joka on sopeutettu Imperiumin konstituutioon. Näin interventio on siis tehokas menetelmä, joka edistää Imperiumin moraalista, normatiivista ja institutionaalista järjestystä.

Imperiumin valtaoikeudet

Valtaoikeudet, jotka ennen kuuluivat suvereenille valtiaalle, näyttävät Imperiumin rakennustyön myötä sekä siirtyvän että vahvistuvan. Kansallisvaltiot korvautuvat eräänlaisella “ylikansallisella näennäisvaltiolla”. Imperiumin valtaoikeudet voidaan Max Weberin ajatuksia kehittäen kiteyttää “arvaamattoman yhdistelmään”, jota määrittävät kolme seikkaa:

1. traditionaalisen vallan tyypillisiä ainekset,
2. byrokraattisen vallan laajenemisen biopoliittisessa kontekstissa “fysiologisesti sovellettuna” ja
3. tapahtuman määrittelemä rationaalisuus ja “karisma”, joka kohoaa kokonaisuutta muokkaavaksi ja imperiaalisia interventioita korostavaksi voimaksi.

Imperiumin järjestystä ei voi niinkään määritellä juridisessa mielessä, vaan sitä määrittävät enemmänkin virtuaalisuus, dynaamisuus ja funktionaalinen keskeneräisyys. Imperiumissa (biopoliittista) tuotantoa ja sen oikeutusta ei voi erottaa toisistaan “pinnaksi” ja “perustaksi”, vaan ne nivoutuvat toisiinsa jatkuvasti:

Imperiaalisen vallan ehdottomuus korostaa sen immanenssia luonnetta tuotannon ja uusintamisen ontologisessa koneessa.

—

(1) Jussi Vähämäki: Elämänpolitiikka ja biopolitiikka. Teoksessa J. P. Roos & Tommi Hoikkala (toim.): Elämänpolitiikka. Gaudeamus 1998, 148.

1.3 Vaihtoehtoja Imperiumin piirissä

HUOMIOITA: Ensinnäkin, jokaisesta luvusta on tulossa pienet referaatit keskustelun pohjaksi, mutta niitä ei ole vielä ehditty kirjoittaa. Pahoittelut. Toiseksi, tämä on vain lukijan hätäinen näkemys tekstistä, eli kaikki kommentit ovat tervetulleita. Siispä…

Nationalismin, imperialismin ja kolonialismin vastaiset taistelut ovat raivanneet tietä Imperiumille. Näissä taisteluissa on kaadettu modernin ajan valtarakenteita sekä maantieteellisiä ja rodullisia rajoja. Valtaja ja rajat eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään: ne ovat vain muuttaneet muotoaan ja voimistuneet. Uusi “[v]ihollinen on juuri se globaalien suhteiden järjestelmä, jota sanomme Imperiumiksi.” (s.60)

Imperiumin synty merkitsee historian loppua: modernin ajan traagiset näytelmät on nyt näytelty loppuun. Samalla se avaa mahdollisuuden vihollisen haastavan väen subjektiivisuuden muodostumiselle – kaksiosaiselle projektille (s. 62-63). Ensinnäkin tavoitteena on kriittinen Imperiumin mekanismien paljastaminen ja tuhoaminen. Toiseksi eettis-poliittinen uudenlaisten elämisen muotojen rakentaminen. Taistelu on siis ontologinen ja sen kohteena on elämä, väen bios.

Miten nämä taistelut sitten muotoutuvat? Vanhan kommunistisen internationalismin taistelut voidaan jakaa kolmeen kiivaaseen sykliin (s. 65), jotka murensivat modernin ajan alistavia mekanismeja ja loivat tilaa uudelle imperiaaliselle vallan muodolle. Niissä elävä työ (ihmisten tuotantovoima, kyky toimia) haastoi kuolleen työn (tehtaiden ja koneiden hallinta, ihmisiin kohdistettu kontrolli) Taistelut olivat kuitenkin vain harvoin aidosti globaaleja, vaan olivat usein muodoltaan kansainvälisiä ja osin sulkevia.

Proletariaattia ei kuitenkaan enää ole samassa teollisuustyöläisten jaetun kokemusmaailman muodossa. Siksi sedät toteavat “[j]uuri työn alistaminen pääomalle ja tämän suhteen ylläpitäminen määrittelee proletariaatin luokkana” (s. 67). Samalla on ilmeistä, etteivät postfordistisen työn taistelut ole ketjuttuneet samalla tavoin ympäri maapalloa kuin vanhan työväenluokan taistelut. Siksi “[m]eidän olisi tajuttava, ettei tämä merkitse internationalististen taisteluiden uuden syklin alkua, vaan pikemminkin uudenlaisten yhteiskunnallisten liikkeiden syntyä” (s. 69).

On tärkeää alleviivata, ettei yhteisen vihollisen nimeäminen tai yhteisen taistelukielen kehittäminen ole tärkeintä uudenlaisissa taisteluissa. Sen sijaan ne ovat taisteluita elämästä itsestään ja paikallisuudestaan huolimatta saavuttavat globaalin ja ontologisen tason.

Uudet liikkeet ja vastavoima syntyvät Imperiumin sisällä – sen postfordistisen tuotannon ja globaalistunen kulttuurisen sekoituksen piirissä. Uuden vastarinnan edellytys on modernia seuraava yhteiskunnallinen järjestys, jota voidaan nimittää vaikka Imperiumiksi.

Merkittävintä kaikessa on kuitenkin, että väen tuottavat voimat – väen halu toimia, luoda ja elää – on se koneisto, joka pitää myös Imperiumin liikkeessä. Ihmisten tuottava voima on yhteiskunnan todellinen biopoliittinen perusta, jota voidaan yrittää hallita yhteiskunnallisen kontrollin poikkeustilaan perustuvilla keinoilla.

Mistä tullaan poliittiseen manifestiin. “Eikö meillä ole jo rahaa ja aseita?” Käymme taistelua elämämme arkisissa tiloissa, kaikkein arkisimmilla kyvyillä, kaiken tuon tarkoituksesta.