HUOMIOITA: Ensinnäkin, jokaisesta luvusta on tulossa pienet referaatit keskustelun pohjaksi, mutta niitä ei ole vielä ehditty kirjoittaa. Pahoittelut. Toiseksi, tämä on vain lukijan hätäinen näkemys tekstistä, eli kaikki kommentit ovat tervetulleita. Siispä…
Nationalismin, imperialismin ja kolonialismin vastaiset taistelut ovat raivanneet tietä Imperiumille. Näissä taisteluissa on kaadettu modernin ajan valtarakenteita sekä maantieteellisiä ja rodullisia rajoja. Valtaja ja rajat eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään: ne ovat vain muuttaneet muotoaan ja voimistuneet. Uusi “[v]ihollinen on juuri se globaalien suhteiden järjestelmä, jota sanomme Imperiumiksi.” (s.60)
Imperiumin synty merkitsee historian loppua: modernin ajan traagiset näytelmät on nyt näytelty loppuun. Samalla se avaa mahdollisuuden vihollisen haastavan väen subjektiivisuuden muodostumiselle – kaksiosaiselle projektille (s. 62-63). Ensinnäkin tavoitteena on kriittinen Imperiumin mekanismien paljastaminen ja tuhoaminen. Toiseksi eettis-poliittinen uudenlaisten elämisen muotojen rakentaminen. Taistelu on siis ontologinen ja sen kohteena on elämä, väen bios.
Miten nämä taistelut sitten muotoutuvat? Vanhan kommunistisen internationalismin taistelut voidaan jakaa kolmeen kiivaaseen sykliin (s. 65), jotka murensivat modernin ajan alistavia mekanismeja ja loivat tilaa uudelle imperiaaliselle vallan muodolle. Niissä elävä työ (ihmisten tuotantovoima, kyky toimia) haastoi kuolleen työn (tehtaiden ja koneiden hallinta, ihmisiin kohdistettu kontrolli) Taistelut olivat kuitenkin vain harvoin aidosti globaaleja, vaan olivat usein muodoltaan kansainvälisiä ja osin sulkevia.
Proletariaattia ei kuitenkaan enää ole samassa teollisuustyöläisten jaetun kokemusmaailman muodossa. Siksi sedät toteavat “[j]uuri työn alistaminen pääomalle ja tämän suhteen ylläpitäminen määrittelee proletariaatin luokkana” (s. 67). Samalla on ilmeistä, etteivät postfordistisen työn taistelut ole ketjuttuneet samalla tavoin ympäri maapalloa kuin vanhan työväenluokan taistelut. Siksi “[m]eidän olisi tajuttava, ettei tämä merkitse internationalististen taisteluiden uuden syklin alkua, vaan pikemminkin uudenlaisten yhteiskunnallisten liikkeiden syntyä” (s. 69).
On tärkeää alleviivata, ettei yhteisen vihollisen nimeäminen tai yhteisen taistelukielen kehittäminen ole tärkeintä uudenlaisissa taisteluissa. Sen sijaan ne ovat taisteluita elämästä itsestään ja paikallisuudestaan huolimatta saavuttavat globaalin ja ontologisen tason.
Uudet liikkeet ja vastavoima syntyvät Imperiumin sisällä – sen postfordistisen tuotannon ja globaalistunen kulttuurisen sekoituksen piirissä. Uuden vastarinnan edellytys on modernia seuraava yhteiskunnallinen järjestys, jota voidaan nimittää vaikka Imperiumiksi.
Merkittävintä kaikessa on kuitenkin, että väen tuottavat voimat – väen halu toimia, luoda ja elää – on se koneisto, joka pitää myös Imperiumin liikkeessä. Ihmisten tuottava voima on yhteiskunnan todellinen biopoliittinen perusta, jota voidaan yrittää hallita yhteiskunnallisen kontrollin poikkeustilaan perustuvilla keinoilla.
Mistä tullaan poliittiseen manifestiin. “Eikö meillä ole jo rahaa ja aseita?” Käymme taistelua elämämme arkisissa tiloissa, kaikkein arkisimmilla kyvyillä, kaiken tuon tarkoituksesta.
